Ensimmäinen neuvola-aika oli alkuviikosta. Paikan sijainti oli vähän hakusessa. Samassa kompleksissa toimii ala-aste, päiväkoti, neuvola ja joitain muitakin toimintoja, eikä oikeaa ulko-ovea löytynyt. Lopulta päädyttiin sisäkautta kiertämään koko ala-aste. Välituntiaika, koulu täynnä huutavia ja juoksevia lapsia, kiire, kärttyisyys ja totaalieksyminen olivat hyvin huono yhdistelmä. Kun lopulta päästiin neuvolan odotustilaan, meinasi tulla itku.
Neuvolakäynnistä jäi käteen nivaska papereita. Kuuliaisesti olin täyttänyt esitietokaavakkeet, joita neuvolatäti ei juuri vilkaissut, vaan kyseli samat asiat naputellen ne koneelle. Sitten oli se ruokailutapakaavake, jonka täyttäminen oli edellisenä iltana herättänyt raivoa ja kiukkua, se kun mielestäni oli totaalisen epälooginen kysymyksineen "x kertaa viikossa" TAI "x kertaa päivässä". Viimeisen viikon ruokailut koostuivat pahoinvoinnista johtuen melko omalaatuisista aineksista (kuten Billys-mikropitsa, jota olen viimeksi syönyt monta vuotta sitten), mutta silti täti kehui, että hienosti te syötte kaikkea monipuolisesti. Jep. No ehkä hiukan täyttelin sarakkeita sen mukaan, kuinka normaalisti syödään, en ihan pelkästään kuluneen viikon perusteella... Nt-ultra on nyt varattu, ja se on helmikuun ensimmäisellä viikolla. Mahdanko malttaa odotella sinne saakka... Oireet ovat kyllä sen verran selkeät, että eiköhän siellä masussa ainakin toistaiseksi edelleen joku majaile.
Pahoinvointi on jostain syystä parina viime päivänä pahentunut hiukan. Edellisyönä ei meinannut nukkumisesta tulla mitään, olo kun muistutti krapulavellontaa ja piti keskellä yötä nousta järsimään ruisleipää. Kummallisesti vaihtelevat suosikit ja inhokit: oliivit, joita vielä pari viikkoa sitten olisin voinut syödä purkkitolkulla, eivät mene enää alas ollenkaan. Sitten taas ruisleipä, joka ensin maistui pelkällä margariinilla ja juustolla, tarvitsee nyt kumppanikseen tomaattia ja sormisuolaa. Ruusunmarja-Viilistä meni toistakymmentä purkkia, kunnes tuli stoppi. Tällä hetkellä jääkaappi on täynnä hedelmäpommi-jugua, vaikken normaalisti ikinä syö maustettuja ja sokeroituja valmisjugurtteja. Ja neuvolatäti sanoi, ettei pakastemarjoja, kotimaisiakaan, saisi syödä kuumentamatta. Minähän olen vedellyt niitä pussillisen joka aamu maustamattoman jugun kanssa. En tiedä millä tuonkin sitten korvaisi, kun itse kerättyjä marjojakaan ei varastossa ole.
Muutenhan näitä raskausvaikutuksia on havaittu kohtalaisesti. Mies varmaan ensimmäisenä kirjaisi ylös ilmavaivat. Meillä kuulemma peitto heiluu öisin tiuhaan, muttei sillä tavanomaisella tavalla. Mielialavaihtelut, joissa muutenkin olen aika lahjakas, ovat viime aikoina saaneet huvittaviakin piirteitä. Viimeisin kriisi tuli vessan siivouksesta: sohvalta huutelin, että käyttikö mies nyt varmasti oikeita aineita ja putsasiko hanan ympäryksen hammasharjalla ja entä rätit, oliko varmasti oikeat käytössä. Sitten tuli parku, kun kävi ilmi, että mies oli miesmäisellä logiikalla käyttänyt rätin sijaan hygieenistä kertakäyttöistä vessapaperia pytyn pyyhkimiseen. Mies nauroi, minä itkin ja nauroin samaan aikaan, joten tästäkin kriisistä selvittiin ja vessa oli tarkastuksessani riittävän puhdas.
Mies on viime viikot hoitanut kauppareissut, ruuanlaiton, siivoukset... Lenkittänyt koiraa, sillä useimmiten työpäivän jälkeen meikäläinen kaatuu suoraan nukkumaan. Toi kauppareissulta yllärinä Bepanthenin raskausarpia ehkäisevän voiteen, kun siitä olin aikaisemmin puhunut ja pohtinut, pitäiskö hankkia. On se vaan niin kultainen. Täydellinen kumppani, täydellinen isä, mietin monesti.
Päiviin ei juuri mahdu muuta kuin työt ja nukkuminen. Tarttis noita kouluhommiakin tehdä, puolet aineopinnoista on kaavailtu vielä tälle keväälle. Ehkä se väsymys tästä helpottaa, jollei, niin siirrän suosiolla kouluhommia aikaan sitten joskus. Nyt pääasiana on pitää pieni asukas hyvinvoivana, ja se toteutuu parhaiten pitämällä huoli omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
