Miltä nyt tuntuu?

Nyt mennään virallisten laskujen mukaan 25. viikkoa, siis tarkalleen 24+5. Hämmentävää, miten nopeasti viikot kuluvat! Alussa tuntui, että päivät matelivat, eikä esimerkiksi kriittinen 12. viikon aika tuntunut täyttyvän sitten millään. Nyt onkin yhtäkkiä jäljellä enää alle kuusi viikkoa töitä, sillä jään kesälomalle kesäkuun alussa, ja siitä sitten heinäkuussa suoraan äippälomalle. Ihan käsittämätöntä! 

Mahassa tuntuu potkuja, myllerrystä ja muljuntaa. Olo on edelleen hyvä, vaikka viimeisen viikon aikana alkuraskaudesta tuttu ilta(päivä)väsymys on alkanut nostaa päätään. Tahti on hidastunut, sillä kävellessä mahaa alkaa pistää, etenkin aamuisin, muutaman sadan metrin jälkeen hidaskin kävely muuttuu vielä hitaammaksi. Normaalisti koiran kanssa tehtyyn reippaaseen aamulenkkiin menee 20 minuutin verran, nyt ihan helposti vartti enemmän. Huomaan myös kävelytyylini muuttuneen taaperrukseksi. Kaiken kaikkiaan olo ei ole enää järin ketterä, vaan maha, vaikka onkin vielä pieni, alkaa olla jo tiellä. Normaaliolosuhteissa olen aika venyväinen, ja nyt on ollut vähän totuttelemista siinä, ettei kroppa taivukaan samanlaisiin mutka-asentoihin kuin tavallisesti. 

Hankintojakin on taas tehty: pinnasängyn reunasuojus, imetystyyny, torkkupeitto, hoitoalusta, pari vaatetta... Lisäksi äitiyspakkaus on matkalla, ja vaunut, turvakaukalo ja sitteri katsottu valmiiksi. Ja auto, sekin on vaihdettu isompaan! Vauvan vaatetus tuottaa päänvaivaa, sillä olen ihan autuaan ulalla kaikesta lapsiin liittyvästä. Kuten siitä, mitä kaikkea (ja kuinka paljon) vauva tarvitsee. Riittääkö neljä bodya per koko, vai pitääkö niitä olla kymmenen? Entä mahtuuko jokaiselle vastasyntyneelle koko 50 tai 56, vai voiko vauva olla niin iso, että pienimmät koot on ihan turhia? Vähän väliä kuulen, että "niitä saatte sitten lahjaksi kuitenkin kaikkialta", mutta oma ystäväpiiri ja suku on kyllä sen verran suppea, että ihan en nyt minkään lahjavyöryn varaankaan vaate- ja muita hankintoja laskisi... 

Vaikka muutamalla läheisellä ystävällä on lapsi tai useampia ja odottajiakin löytyy lähipiiristä muutama (tosin toisella paikkakunnalla), tuntuu välillä vähän yksinäiseltä näiden vauva-asioiden suhteen. Mies toki on innolla menossa mukana, mutta silti sitä kaipaisi "kohtalotoveria", jonka kanssa jakaa näitä odotusajan tuomia tuntemuksia. Ehkä perhevalmennuksessa sitten? 

Muljahtelua ja muuta mukavaa

Aika menee kuin siivillä. Yksityinen ultra oli ja meni hirvittävän stressimigreenin siivittämänä. Kaikki oli kunnossa. Rakenneultraan mentiin siksi suhteellisin huolettomina, mutta itku tuli sielläkin, kun kätilö kohta kerrallaan totesi kaiken näyttävän normaalilta. Jotenkin sitä oli sitten kuitenkin jännittänyt kovasti, ja vasta siinä kätilön selittäessä tutkittavia rakenteita vasta tajusi, mikä kaikki tosiaan voisi olla pielessä.

Maha kasvaa (ja vähän kaikki muukin). Rintsikkaostoksilla piti taas käydä uusimassa kaikki vanhat liivit jo toistamiseen isompiin, saas nähdä kuinka paljon tästä vielä rintavarustus paisuu! Mies on ymmärrettävästi varsin innoissaan tästä lieveilmiöstä...

19+6, tästäkin on jo puolitoista viikkoa!

Suoliston myllerryksen olemme diagnosoineet nyt virallisesti potkuiksi, joita onkin nyt alkanut tuntumaan reippaasti. Ja useamman päivän ajan jo niinkin, että mieskin on tuntenut potkut! Masuotus innostuu potkunyrkkeilyharjoitteisiin etenkin iltaisin, kun köllähdän sohvalle telkun ääreen. Liitos-, kasvu- tai mitälie-kipuja on ilmaantunut viime päivinä: kävellessä mahaa alkaa pistää, ja välillä kolottelee ihan muuten vaan ollessa. Neuvolasta kerrottiin, että kuuluu asiaan. Kohtu siellä kasvaa nyt kovasti ja hakee tilaa. Tällaisen, joka on tottunut kävelylenkilläkin paahtamaan tuhatta ja sataa, on ollut pakko hidastaa tahtia. Ja mikäs siinä, koira tykkää pidentyneistä nuuskuttelutauoista ja kevät on parasta aikaa kuunnella lintujen kevätkonserttia ja katsella heräilevää luontoa. Alan hiljalleen myös vaappua ja ulkoiluvaatteetkin alkavat pingottaa mahan kohdilta niin, että kohta lienee naapurustollekin selvää, että kyllä meillä lasta odotellaan, emäntä ei siis olekaan ylensyönyt.

Yllättävän paljon nämä jo kertyneet kilot (varmaan kaikkiaan lähemmäs 10 kiloa lisää siihen, mitä hoikimmillaan viime kesänä painoin) tekevät kulkemisesta raskaampaa. Valtaosa taitaa olla tisseissä, loput kohdussa, sitten hiukan on raskauden myötä ilmaantuneissa jenkkakahvoissa muodoissa, ja loput taitaa olla puhtaasti turvotusta. Innolla odotan, millaista turvotus on sitten kesähelteillä...

Hankintoja vauvalle on tehty jo peräti kaksi (!!) kappaletta. Rakenneultran jälkeen palkitsin itseni hiippailemalla vauvanvaateosastolle, ja himoitsemieni muumi-kuosisten vaatteiden sijaan valikoin varsin neutraalin body-pöksyt-yhdistelmän. Se olikin ihka ensimmäinen hankinta, jonka olen vauvalle uskaltautunut tekemään! Kotimaanmatkan pysähdyspaikassa taas hypistelin helistintä (en tiedä käyttävätkö vauvat oikeasti edes sellaista, mutta se on söpö), ja mukana matkustanut anoppi halusi sitten ostaa lelun vauvalle.  Kyllä näillä jo pärjää pitkälle, vai mitä?