Lomalla

Ei tarvinnut tehdä aamukampaa, sillä työt päättyivätkin pari viikkoa etuajassa. Neuvolasta kirjoittivat muutaman viimeisen viikon sairauslomaa erinäisten vaivojen vuoksi. Lähinnä noita vaivoja kun pahensi se, ettei työpäivän aikana päässyt minimaalista ruokataukoa lukuunottamatta hetkeksikään istahtamaan, eikä työnantaja suostunut tulemaan asiassa yhtään vastaan hankkimalla paikalle sellaista hienoutta kuin jakkara. Kuulemma ei myöskään ole se, että kesäloma kuluisi sitten näistä viimeisistä työviikoista toipumiseen. Joten, mikäpä siinä, tyhjensin kaappini ja luovutin avaimeni, enkä toivottavasti palaa samaan paikkaan. Tarkoitus on jossain äitiyden alkuvaiheessa saada opinnot siihen malliin, että voin sitten aikanaan hakea oman alan sijaisuuksia, jäädä koulutusvapaalle viimeisiä opintosuorituksia varten tai miten ikinä sitten asiat järjestyykään. Olo on vähän epätodellinen, sillä vaikka tätä työnlopettamispäivää olen odottanut ja olen siitä haaveillut jo vuosien ajan, tuli se lopulta niin äkkiä, ettei suurempia tunteita juuri herännyt. Pari päivää oon nyt palloillut kotona ja pohtinut, että mitähän sitä tekis. Toisaalta to do -lista on todella pitkä (parit tentit ja esseet vielä, jääkaapin pesu, ulkovaraston siivous, vaatekaapin läpikäynti, vauvan huoneen sisustus jne.), toisaalta yhtäkkiä ei ole mitään velvollisuuksia, aikatauluja tai päivämääriä neuvolakäyntejä lukuunottamatta. Ja kelit, nekin ovat olleet ihan kohdillaan!

Maha kasvaa hurjaa vauhtia. Sympaattista katsella aiempia masukuvia, joiden kohdalla ajattelin mahan olevan jo vähintäänkin valtava. Niin kuin nyt tuo 4. huhtikuuta tänne lisäämäni kuva, pienenpieni pömppis! Nyt aletaan olla jo sellaisen ihan oikeasti näkyvän raskausvatsan mitoissa!

Vauva näyttää terkkarin mukaan kääntyneen jo pää alaspäin, tosin viime päivien myllerryksen jälkeen en enää osaa yhtään sanoa missä on pää ja missä varpaat. Tarkoitus olisi ensi viikolla piipahtaa vielä yksityisellä ultrassa, sillä julkiselta puolelta ultraa ei enää heru. Vaikka vauvan sykkeet on olleet hyvät, mamman vointi juilintoja lukuunottamatta erinomainen, sokerirasitustestin tulos erinomainen ja hemoglobiinitkin paukuttelee jossain 130 paikkeilla, on tarve nähdä masun sisään ja kuulla siellä kaiken olevan hyvin. Vielä 29 viikolla näkyvyys on kuulemma melko hyvä, jonka jälkeen vauva alkaa olla niin iso, ettei ultralla saada kunnollista kokonaiskuvaa. Tänään alkoi 30. viikko, mutta eiköhän masuasukkia saada vielä kurkattua ihan hyvin.

Aivan käsittämätöntä, että viimeinen kolmannes on hyvässä vauhdissa! Aktiivinen myllerrys rauhoittaa hermoilevaa odottajaa, mutta silti päässä vaeltaa kauhukuvia. Toivonkin ultrassa saavani varmistusta sille, että lapsi vaikuttaa terveeltä. Vähitellen voikin alkaa hermoilla tulevaa synnytystä, tai siis sitä, mikä kaikki voi mennä pieleen. Kipua sinänsä en pelkää, jotenkin uskon selviäväni synnytyksestä järjissäni, kunhan vain vauvalla on kaikki hyvin.